Näytetään tekstit, joissa on tunniste somistaminen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste somistaminen. Näytä kaikki tekstit

torstai 30. lokakuuta 2014

DIY - Halloween tuikkulyhty


Lasten Halloween-juhlia varten väsäilin hauskoja paloturvallisia tuikkulyhtyjä. Tässäpäs teillekin helppo vinkki Halloween tuikkulyhdyn tekemiseen.


Tarvitset lasipurkin, hämähäkinseittiä, muovisia hämähäkkejä ja paristokäyttöisen LED tuikun.



Ota palanen hämähäkinseittiä ja pyörittele lasipurkin ympärille niin, että osa purkista näkyy. Kiinnitä hämäkit ja laita paristokäyttöinen tuikku purkkiin. Muutamassa minuutissa saat tehtyä juhliisi todella siistin tuikkulyhdyn, eikä kaiken lisäksi ole tulipalon vaaraa.

Hauskoja puuhailu hetkiä!! :)

Anne

torstai 13. helmikuuta 2014

Oletko maistanut tätä?

Pitkästä aikaa kävimme työkaverini kanssa ihastelemassa Kalixissa Handplockat-sisustusliikkeessä.  Puolen tunnin ruokatunti ei riitä kun tähän liikkeeseen astuu sisään. Handplockat on täynnä ihanaa katseltavaa, siis kertakaikkiaan täynnä monenlaisia upeita sisustusjuttuja ja vaatteita :)
 
 
Minulle iski silmään aika erikoinen tee, tätä en ikinä aikaisemmin ole missään nähnyt...
Tätä teetä täytyi heti ostaa ja testata...


Testimukiksi sopi hyvin iso Arabian Sinilintu muki...
 

Tämä semlan eli laskiaispullan makuinen tee muistutti kyllä tätä ihanaa herkkua, ei ollenkaan hullumpaa :)

 Oletko sinä maistanut Semla teetä?

Anne

maanantai 27. tammikuuta 2014

Viimeisin ihastukseni...


...on tämä ihana, hieman erikoinen Thierry Mugler Womanity tuoksu, jonka pukki minulle toi. Mansikan, viikunan, kaviaarin ja meriveden yhdistelmä saa monet vieroksumaan tätä tuoksua...minut se sai täysin pauloihinsa, tämä sopii minulle täydellisesti. Tuoksussa yhdistyy ihanasti sekä makea että suolainen.

Muglerin pullokin on minun makuuni ja tämä erikoisuus saa mielellään olla esillä :)
Anne

tiistai 3. joulukuuta 2013

Lisää tunnelmaa...

 
 Kodinhoitohuoneessakin täytyy tottakai olla hieman tunnelmavalaistusta.
 
 
Hankin Tiimarista tämän upean kynttilälyhdyn sekä led-valosarjan.

 
Hetkessä on kodinhoitohuoneeseen luotu jouluisampi tunnelma :)
 
Anne

lauantai 30. marraskuuta 2013

Tunnelmallinen keittiö


Tänään aherrettiin tyttöjen kanssa... laiteltiin keittiötä vähän tunnelmallisemmaksi sillä huomennahan on jo ensimmäinen adventti. Kylläpä tuo aika vain rientää...On kyllä uskomatonta, että huomenna on 1. joulukuuta. Kohtahan on jouluaatto, mutta sitä ennen me vielä juhlitaan vanhimman prinsessan 7- vuotissynttäreitä.
Keittiöön laitettiin paperitähdet ikkunaan ja vaihdettiin verhot.
Ruukkuihin ja kynttilälyhtyihin laiteltiin tietysti helmiä ja kimalletta :)

Ikkunapenkille vaihdettiin joulutunnelmaan sopivat uudet istuintyynyt sekä tyynyihin uudet päälliset.
Tänään me myös tehtiin tyttöjen kanssa gluteeniton piparkakkutaikina eli ensimmäinen adventti aloitetaan pipareiden leipomisella, kivaa :)

Mukavaa viikonlopun jatkoa!! :)

Anne

perjantai 29. marraskuuta 2013

Pikkuhiljaa aloitellaan jouluvalmistelut

 Tänään olen kaivanut joulukoriste kätköjä ja vähän tarkastellut mitä kotoa oikein löytyy. Keittiöön oli pakko käydä hakemassa uudet tähdet Rustasta, niitä en vielä tänään kerennyt laittaa ikkunaan. Kuvia on luvassa myöhemmin. 


Aloittelin nyt ensin joulun koristelun keittiön viherkasveista. Mustaan ruukkuun täytyi saada kimalletta ja tyylikkyyttä...
 

Se hoitui helmi/timantti tarranauhan avulla...

 
Tyylikäs kukkaruukku...

 
Kahteen pienempään ruukkuun laitoin mullan päälle koristeeksi hopea helminauhaa...

Kodin koristeleminen on kivaa!! Jatkoa seuraa...
 
Hyvää viikonlopun alkua kaikille :)
 
Anne

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Kivaa piristystä Tiimarista

Voi näitä pimeitä ja liukkaita kelejä...eilen liukastuin ja kaaduin lahjakkaasti koirien ulkoilutuslenkillä ja otin tietysti oikealla kädellä vastaan. Siitähän sitten seurasi käden ja ranteen turvotus sekä melkoinen kipu. Tänään kävin lekurissa ja ranne kuvattiin, eikä kädessä onneksi ollut murtumaa vaan pelkästään sisäinen verenvuoto.

Samalla kaupunki kierroksella löysin Tiimarista kolme aivan ihanaa kynttiläkippoa  piristämään näitä synkkiä ilmoja. Löysin myös muutakin kivaa kotiin tuomista, joista laitan kuvaa tänne blogiin myöhemmin :)
Mukavaa illan jatkoa ja älkää liukastelko!! :)
Anne

lauantai 9. marraskuuta 2013

Turkin reissulta...

Löysin tämän eilen kaapinpohjalta, tämän olin kyllä täysin unohtanut...ostin pari vuotta sitten  ornamentti kankaan Turkin Alanyan paikallisesta kangaskaupasta. 
 
 
Turkki on täynna kauniita esineitä ja kankaita, vieläpä todella edullisesti. Muistaakseni ostin tämän 5 metrin kankaan 40 eurolla.
 
 
Tyylikästä kangasta, tästä täytyy kyllä tehdä jotakin, etten taas unohda sitä kaapinpohjalle :)
 
 
Ostin myös Turkista 2 kpl jättikokoista tupsua, joissa on kristalleilla koristellut pallot. Parista maksoin myös 40 euroa, tällaisista saa kyllä maksaa täälläpäin huomattavasti enemmän. Alanyan paikallisista liikkeistä löytää kyllä laatutavaraa edullisesti. 
 
 
 
Vielä yksi päivänvalossa otettu kuva tuunatusta kyntteliköstä :)
 
Hyvää viikonloppua kaikille!! :)
 
Anne 




maanantai 15. heinäkuuta 2013

Nämäkin voi laittaa kivasti esille...

 
 
 Minusta on ikävä säilyttää kivan näköisiä paperipillejä ja cupcake vuokia laatikossa, joten päätinpä laittaa ne sitten näkösälle...
 

 
 Lasisissa säilytyspurkeissa ne ovat pölyltä suojassa ja kaikki ihanat värit ja kuviot piristävät keittiön ilmettä.

 
Cupcake vuoat sopivat hyvin kannellisiin säilytyspurkkeihin ja
pitkille pilleille löysin sopivan säilytyspaikan Ikean lasimaljakosta. Laitoin siihen kanneksi silkkipaperia ja kiinnitin sen silkkinauhalla. Upean yksinkertaista :)
 
Anne