Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste uusi vuosi. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Tervetuloa 2014

Vuoden 2013 viimeinen päivä hurahti mukavasti ystäväperheen seurassa. Syötiin hyvin, herkuteltiin ja käytiin katsomassa Suomen ilotulitus Rajalla. Lapset olivat ihan rättiväsyneitä päivän menosta, joten ruotsalaisten uuden vuoden pommit jäi näkemättä. Meidän lapsilta hurja saavutus kun jaksoivat olla hereillä puoleenyöhön, kun menevät yleensä aina nukkumaan kl 20  :)

 




















Vuosi 2013 oli hyvä vuosi ja toivon, että tästä vuodesta tulee ihan yhtä hyvä! Tämän vuoden lupaus on, että vähennän herkuttelua ja treenaan itseni yhtä hyvään kuntoon kun olin pari vuotta sitten. Vaikka liikun paljon päivittäin en saavuttanut viime vuonna haluttua tulosta, kun satun olemaan herkkusuu :) Nyt tulen leipomaan, kun siihen on tarve enkä vain huvikseen. Blogiin laitan terveellisempiä herkkureseptejä ja katsotaan pystynkö saavuttamaan tavoitteeni.


Tänään olen aloittanut kevyen linjan. Salomonin maastojuoksukengillä pysyi hyvin pystyssä juoksulenkillä, vaikka alusta olikin vähän epätasainen.

Anne


tiistai 31. joulukuuta 2013

Uuden Vuoden Budapest-rulla ilman hasselpähkinää

Tänään on vuoden viimeinen päivä ja me vietämme uutta vuotta ystäväperheen luona. Tein uuden vuoden kunniaksi mukaan vietäväksi Budapest-rullan. Alkuperäisen Budapest-rullan pohja sisältää hasselpähkinää, mutta minä jätin hasselpähkinän pois. Tämä marenkipohjainen herkku on täytetty kermavaahdolla ja mandariinilohkoilla.


Budapest-rulla

Pohja
 
4 munanvalkuaista
2 dl sokeria
3/4 dl gluteenittomia jauhoja
(voi vaihtaa glut. jauhot samaan määrään vehnäjauhoja)
½ tl tuorepuristettua sitruunaa

Täyte

2½ dl kuohukermaa vaahdotettuna
1 rkl sokeria 
2 tl vaniljasokeria
1-2 purkkia mandariinilohkoja

Koristelu

Sulatettua suklaata
Tomusokeria
 
Laita uuni lämpenemään 175 asteeseen 


Tee näin: Vatkaa munanvalkuaiset, sitruunamehu ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää joukkoon jauhoja vähän kerralla ja vatkaa jauhot kunnolla vaahdon sekaan. Levitä taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista uunin keskitasolla n.20 min. Anna marenkipohjan jäähtyä kunnolla! Seuraavaksi vatkaa kerma ja sokerit vaahdoksi. Valuta hyvin liemi pois mandariinilohkoista, jotta rullasta ei tule liian kostea. Pilko lohkot palasiksi. Käännä marenkipohja toisen leivinpaperin päälle ja poista pohjassa oleva leivinpaperi varovasti. Levitä kermavaahto sekä pilkotut mandariinit pohjan päälle ja kääri leivinpaperin avulla rullalle. Siisti rullan päät leikkaamalla pala pois. Koristele sulatetulla suklaalla ja tomusokerilla. 
 

Hyvää Uutta Vuotta 2014 kaikille lukijoilleni!!

Anne