Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kesä. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Loma loppuu...

Viikonlopun kisat kisattu koirien kanssa...Welhon kanssa meni vähän paremmin ja saatiin aikaiseksi kaksi ihan hyvää rataa vaikka molemmilla tuli 10 virhepistettä. Koira kävi vähän kuumana,mutta  sain sen kuitenkin rauhoittumaan pysymällä itse rauhallisena. Emmin kanssa taas minulla oli ihan pallo hukassa, koira kävi kuumana, minun ohjaus oli myöhässä, välillä tein liian hätäisiä liikkeitä ja mitä vielä...taidan jahdata liikaa tuota valioitumis sertifikaattia, ettei sitten onnistuta ollenkaan. Tuhannen kerran täytyy taas todeta, että nyt taas tiedän mitä pitää treenata ja lisää pitää kisata, jotta saadaan enemmän rutiinia tuohon kisaamiseen :)

Nyt sitten tuo lomakin loppuu, kiva kuitenkin kun on ollut huippulämpimät ilmat. Ihanaa kun ollaan saatu nauttia rantailusta monena päivänä peräkkäin. Aamulla auton nokka suuntaa kohti Kalixia ja heti aloitetaan työt 7-20 työhukilla. Huh, mitenhän minä jaksan...nyt pitääkin sitten mennä kohta nukkumaan, ei auta kukkua hereillä vaikka ei kyllä väsytä pätkääkään. Ensi viikolla onkin muuten kova leipomisurakka edessä kun tulevana viikonloppuna juhlitaan meidän pikku prinsessan synttäreitä :)
Anne


perjantai 26. heinäkuuta 2013

Nyt se on maalattu...


Nyt on kerta kaikkiaan ollut todella ihanat ilmat, ei olla tyttöjen kanssa paljoa sisällä oltukaan vaan viillätetty ulkosalla. Isäntä teki eilisen päivän remonttia kun me oltiin rannalla, tänään saatiin se onneksi mukaan "piitsille" remppatavaran hakureissun jälkeen.

Kyllähän nuita seiniä kerkeää levyttämään myöhemmin, täytyyhän sitä lomalla vähän huilatakin!
Minun pitää ottaa ilo irti näistä viimisistä lomapäivistä...
Niin se kuusi viikkoa alkaa olemaan kohtapuolin takanapäin ja maanantaina työt kutsuu. Isännällä loma onneksi vielä jatkuu, ettei tyttöjen tarvitse mennä hoitoon. Nyyh, aika menee aivan liian nopeaa...On kyllä ollut ihanaa olla kotona tyttöjen kanssa, mutta täytyy olla iloinen, että on vakituinen työpaikka minne palata loman jälkeen. Työ on mitä mukavin ja kaikista tärkeintä, minulla on maailman parhaimmat työkaverit :)
Rannalla lököttelyn lomassa olen kerennyt hiomaan ja maalaamaan tämän kirpparilta ostamani pöydän joka tulee vinttiin.
Tänään illalla maalasin sen toiseen kertaan...16 tunnin päästä pöytä on kuiva ja sitten ei ole muuta kuin laittaa alataso paikoilleen ja se on siinä.
Seuraavaksi pitäisi maalata pikku jakkaroita ja muutama isompi tuoli.
Viikonloppu vierähtää jälleen kerran koirien kanssa kilpailujen merkeissä, mutta eiköhän jossain välissä keretä myös rannalla pyörähtämään koko jengi :)
Hyvää yötä!!
Anne




keskiviikko 3. heinäkuuta 2013

Oma maa mansikkaa...

Olen ahkerasti käynyt tuota taimikauppaa ja tänään oli vuorossa mansikantaimet. Eihän tuo minun mansikkamaa suuri ole, mutta saahan siitä kuitenkin oman maan maistiaiset...No, lapset olivat ainakin aivan innoissaan :)
 
 
Yritin löytää meidän pihalta mahdollisimman aurinkoisen, kuivan  ja tuulelta suojatun paikan, jotta mansikantaimet viihtyisivät ja tuottaisivat marjaa. Kaivoin maata ja lisäsin multaa, istutin taimet ja laitoin päälle katekankaan estämään rikkaruohojen läpi pääsyä. Katekangas oli vähän tylsän näköinen, joten pihalta keräsin erikokoisia kiviä kankaan päälle. Viimeistelin sitten penkin vielä Kekkilän antiikinpunaisella koristekatteella :)
 
 
Nyt odotellaan että mansikat kypsyy :)
 
Anne



keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Hellettä

 
Tänään jälleen huippu ilma...eikä me tosiaankaan viitsitty kotona hillua :) Pakattiin koko porukalla rantakamat autoon ja suunta kohti hiekkarantaa.  Koirulit otettiin tietysti mukaan nauttimaan upeasta ilmasta sekä vedestä. Pari tuntia jaksettiin polskutella. Tämä on sitä lomaa :) Tänään piti ottaa ilo irti tästä kesähelteestä, koska huomiseksi onkin sitten luvattu melko huonoa ilmaa...
 
 
 
 
 
 
 
Minä olin sen verran mamo, etten vieläkään uskaltanut heittää talviturkkia pois. Seuraavalla kerralla sitten...
 
Olen minä tänään vähän nuita pihahommiakin saanut tehtyä, kerkesin vähän kukkakumpua laitteleen ennen kisapaikan kasaustalkoita. Ilta vierähti talkoilesssa ja huomenna kisoihin töihin. Perjantaista sunnuntaihin onkin sitten kisoja tiedossa molemmilla koirilla :)
 
Anne



tiistai 25. kesäkuuta 2013

Todella upea...

Täytyy vain todeta, että todella upea on kyllä ollut tämän päivän lomailma. Ei maltettu olla tyttöjen kanssa kotosalla, joten aamusta suunta kohti rantaa. No, me päästiin rannalle ja siinä samassa alkoikin pienimmäisen sandaali hiuttamaan aiheuttaen rakkulan...Lapset takaisin autoon ja nokka kohti keskustaa puhdistusaineen ja laastareiden hakuun. Samalla hakastiin uudet kengät Stadiumista ja sitten päästiin takasin rannalle leikkimään. Tänään oli prinsessoilla kyllä välillä sellainen kinastelupäivä, että huhuh...tällaista se sisarusrakkaus taitaa olla, välillä ollaan maailman parhaat kaverit ja sitten yhtäkkiä on täysi taistelu käynnissä.  Minun ihanat prinsessat :)
 
 
Parhaat kaverit...
 
 
Taistelijat...
 
Erotuomari...
 
City reissun jälkeen suunnattiin takaisin kotiin ja jatkettiin ulkona olemista...Tässä vähän todisteaineistoa, että kukkakummun kimpussa olen tänäänkin ollut. Paljon on vielä hommaa, kun täytyy roudata lisää pienempiä kiviä kumpuun koristeeksi...
 
 
Osa kukista vielä vähän nuupallaan, mutta eiköhän ne siitä piristy :)
 
 
Lapset simahtivat jälleen alta aika yksikön. Isännän kotiuduttua tuplavuorosta, vetaisin lenkkarit jalkaan ja kävin koirien kanssa tekemässä yöjuoksulenkin :)  Upeat maisemat lenkkipolun varrella, ihanan näköinen usva...
 
Hyvää yötä!!

Anne

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Juhannus oli ja meni...

 
Niin se vain juhannuskin alkaa olemaan takana päin. Me ollaan oltu ihan vaan kotosalla ja otettu lasten kanssa rennosti, kun isäntä on painanut tuplavuoroa. Eilen hääräsin jonkin aikaa kukkakummun kimpussa vaikka vettä tuli niin pirusti. Luovuttaa täytyi, kun lapset olivat kuravaatteista huolimatta  onnistuneet kastelemaan itsensä päästä varpaisiin :) Tänään ollaan vaan syöty herkkuruokaa, touhuiltu ulkona ja pelattu vähän pihapelejä. Illalla minulta olikin sitten puhti pois, eikä inspistä tuohon maan kaivamiseen enään löytynyt kun isäntä tuli töistä kotiin. Toivottavasti huomenna hyvä ilma ja enemmän inspiraatiota. 
 
 
Aika menee vauhdilla ja viikko on lomasta jo takana...on sitä kyllä vain viikon jälkeen kuin uusi ihminen. Ihanaa, tämä kiireettömyys...No ladataanpas vielä lisää akkuja, sillä vielä on edessä viisi rentoa viikkoa :)
 
 
Yölenkillä koirien kanssa ja on kyllä mahtavaa, kun on vielä klo 23 näin valoisaa :) Pikku vampyyrejä on vain aivan jumalattomasti...
 
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!! :)
 
Anne

lauantai 22. kesäkuuta 2013

Onnellista keskikesää

 
Olipas vain kiva juhannusaatto :) Käytiin koko jengi naapurikylän Seskarö:n juhannustapahtumassa. Tyttöjen kanssa innostuttiin tanssimaan juhannussalon ympärillä ja vedettiin myös vähän vanhanajan rokkia. Paljon oli ihmisiä liikenteessä ja oli kyllä kunnon kylä meinikiä, mukavaa :) Kotona sitten ruuaksi uudet perunat, uunilohi, varhaissipuli-voikastike sekä salaattia. Jälkkäriksi sitten jätskiä, mansikoita, marenkia ja kaiken kukkuraksi vielä kahdenlaista kastiketta. Nami,nami! Talo on hiljentynyt jo ajat sitten
ja minä täällä vielä naputtelen koneella...Isäntä nousee parin tunnin päästä aamuvuoroon, joten ehkä minunkin on jo aika painua pehkuun :)
 
 
 
Ensin vähän rauhallisempia lauluja ja tansseja...
 
 
sitten ilo irti elämästä ja me jorattiin rokkia. Hauskaa meillä ainakin oli :)
 
 
Oikein ihanaa ja onnellista keskikesää kaikille!! :)
 
Anne 

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Den blomstertid nu kommer...tyttöjen päättäjäiset


Tänään otin lomaa töistä, jotta pääsin tyttöjen kanssa koko koulun päättäjäisiin. Siellä esiintyivät ja lauloivat kaikki eskarilaiset sekä koululaiset. Oli se vain kauniin kuuloista, tuli niin kesäfiilis. Voi, muistui niin mieleen oma kouluaika ja kuinka ihanaa oli päästä kesälomalle :) Nyt on enään jäljellä kaksi työpäivää ja sitten alkaa LOMA. Yeeees!!

 

Tytöt päättäjäistunnelmissa :)
 

Kesän ensimmäiset mansikat ostettu ja tein niistä herkullisen mansikka-sitruunakreemi päättäjäiskakun. Slurps!! Täytekakun reseptin laitan tänne blogiin myöhemmin.
Mukavaa keskiviikkoiltaa kaikille lukijoilleni!! :)
Anne