Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste liikunta. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. helmikuuta 2014

Kiva lahja ja banaani proteiinipirtelö

Sain isännältä kivan ystävänpäivälahjan perjantaina :) Olin aikaisemmin jo puhunut, että tällainen olisi tarpeellinen...no, isäntä ottikin ja ylläti minut täysin.


Paketista paljastui aivan huippu Polar FT60 sykemittari! Tänään otin mittarin testiin ja olihan tuota sykettä kiva seurata lenkin aikana. Kävin koirien kanssa reippaalla kävelylenkillä. Reilun tunnin verran me tarvottiin n. 10-15 cm:in lumihangessa vaihtelevassa maastossa.


Leposyke ennen lähtöä oli 41 ja keskisyke koko lenkin aikana oli 138. Maximissaan syke kävi 162 lyönnissä eli kaikinpuolin hikinen lenkki takana :) Yllätyin vähän, että lenkin aikana kului noinkin paljon kaloreita.

Nyt vielä iltapalaksi herkuttelen banaani proteiinipirtelön.


Banaani proteiinipirtelö (1 annos)

1 luomu banaani
1 dl rasvatonta maitorahkaa
1 dl rasvatonta maitoa
 1 tl 100% kaakaojauhetta

Tee näin: Kuori ja viipaloi banaani. Laita viipaleet pakkaseen 3-4 tunnin ajaksi. Sekoita banaani, maitorahka, maito ja kaakaojauhe teho- tai sauvasekoittimella pirtelöksi. Nautitaan saman tien.

Anne



lauantai 18. tammikuuta 2014

Kova pakkanen ei estä treenaamista


Eilen taas tein kivan 5 km juoksulenkin kivassa -23 asteen pakkassäässä. Moni varmaan miettii, että onko mitään järkeä juosta?!? Minun mielestä on, miksi lopettaisin juoksemisen pakkasen takia. Nyt, on täysi draivi päällä...jos nyt pidän taukoa, riski on, että koko homma jää. Olo on tällaisen lenkin jälkeen aivan mahtava :) Pakkasrajaksi olen juoksemisen osalta laittanut -25 astetta. Järkeä käyttämällä, omaa kehoa kuntelemalla ja hieman asiaan perhetymällä en näe mitään syytä olla juoksematta! Kun pakkaset tulevat monet lopettavat juoksemisen siinä pelossa, että pakkasessa juokseminen on haitallista tai vaarallista. Jos olet perusterve, mikään ei estä sinua treenaamasta kovalla pakkasella.  Tärkeää on, että kuntelee omaa kroppaa, miltä juokeminen tuntuu kylmässä ilmassa. Kaikillehan se ei vättämättä sovi. Astmaatikkolla voi pikkupakkanen jo aiheuttaa hengitysteiden supistumisen aiheuttaen astmakohtauksen. Sydän- ja verisuonitauteja sairastavienkin tulee myös liikkua pakkasella maltillisemmin, sillä sydän rasittuu enemmän kylmässä ilmassa kun verenpaine nousee.


Kun juoksee kovassa pakkasessa täytyy  olla puketunut oikein. Kerrospukeutuminen on kaiken A ja O. Vaatteita ei tule silti olla liikaa, sillä jo 5 minuutin juoksemisen jälkeen alkaa pikkuhiljaa pukkaamaan hikeä. Itse käytän kylmällä juostessa teknillistä alusasua, välikerrastoa ja fleacevuorellista tuulipukua sekä tietysti päällä on myös lakki, hanskat ja kaulahuivi. Hyvin tarkenee :) Erittäin tärkeää on suojata kasvot, korvat, kädet ja jalat, ettei tule paleltumavammoja. Suun ja nenän suojaan kaulahuivilla ja pyrin pitämään juoksutempon sellaisena, etten hengästy aivan mahdottomasti. Yritän myös hengittää suurimmaksi osaksi nenän kautta. Silloin keuhkoja kohti kulkeutuva hengitysilma kostuu ja lämpenee tehokaasti.

Liikkeelle lähdetään rauhallisesti, jotta lihakset lämpenevät kunnolla ja vältytään venhähdyksiltä ja revähdyksiltä. Kovalla pakkasella ei tule suorittaa mitään kilpailunomaista menoa, vaan pidetään vauhti sellaisena, että juokseminen tuntuu hyvältä ja mukavalta. Kylmällä ilmalla juokseminen on tehokasta, vaikka vauhti ei ole kova, se kuluttaa jopa 15% enemmän kaloreita, kun lauhalla ilmalla juokseminen.

Koirat on myös luotu liikkumaan pakkasillakin,  joten karvaturrin voi ottaa mukaan kaveriksi. Ohuempikarvaiset tarvitsevat vain kunnon takin lenkille päälle. Tassukarvoja en leikkaa nyt paukkupakkasilla ollenkaan, jotta anturoille on suojaa.  Pito on tietty hieman huonompi hallilla agilityä treenatessa kun on pitemmät tassukarvat. Tärkeää on myös tarkkailla koiran korvia sekä kuonoa, ettei paleltumavammoja pääse syntymään. Tässä koirien kanssa kylmällä ulkoilemisessa myös järkikäteen eli sairaat koirat ja tietyt koirarodut kestävät pakkupakkasia huonommin. Kylmällä on koiran alkulämmittely lihaksiston kannalta erittäin tärkeää ja samalla hengitys tottuu kylmään ilmaan. Kun ei revitetä hullunkiilto silmissä pysyy koirankin hengitys tasaisempana ja hengitysilma kerkeää lämmetä.

Ulkoiletteko te paukkupakkasilla vai pysyttekö peiton alla odottelemassa ilman lauhtumista?

Mukavaa lauantain jatkoa kaikille!! :)

Anne


sunnuntai 25. elokuuta 2013

Nyt minäkin innostuin uudestaan...


Olen viime syksystä lähtien kulkenut tyttöjen kanssa heppahommissa taustajoukkoina ja mitenkäs siinä sitten kävikään...vanhana hevostyttönä ostaa päräytin itselleni ratsastushousut sekä -kengät ja kapusin myös hevosen selkään. Siinä samallahan me kaikki kolme typyä ridaillaan kerralla. Viimeksi olen ratsastanut kokonaisen tunnin verran 13 vuotta sitten. Uuttahan minulle nyt sitten tässä hommassa on tämä western-tyylillä ratsastaminen. Hyvinhän se onnistui ja tein jopa erilaisia tehtäviä ja laukkasinkin. Kyllä tämä ratsastus on kuitenkin niinkuin pyörällä ajaminen, että kun sen kerran oppii niin sen osaa. Onhan siinä tietysti vielä hiomista näin pitkän tauon jälkeen, mutta oli se vain mahtava tunne olla hepan selässä.
 
 
 
 Tytöt tykkäsi kovasti kun mentiin yhtäaikaa ja kyllä me jatketaan ehdottomasti tämän lajin harrastamista näin :) Suuri kiitos mummolle kun oli pikkuneidin kaverina sekä toimi kuvaajana.
 
Kaikinpuolin mukava viikonloppu takana perheen ja mukavien harrastusten parissa. Omille taitaville agilityryhmäläisillekin olen tänään vetänyt mukavat treenit ja sen jälkeen tehtiin omien koirien kanssa myös onnistuneet harjoitukset. Emmin kanssa kilpaillaan ensi viikonloppuna ja Welho pääsee starttaamaan omissa kisoissa, kun tuo nukutuksen jälkeinen 28-vuorokauden varoaika päättyy.
 
 
Leppoisaa sunnuntai-illan jatkoa!! :)
 
 
Anne

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Todella upea...

Täytyy vain todeta, että todella upea on kyllä ollut tämän päivän lomailma. Ei maltettu olla tyttöjen kanssa kotosalla, joten aamusta suunta kohti rantaa. No, me päästiin rannalle ja siinä samassa alkoikin pienimmäisen sandaali hiuttamaan aiheuttaen rakkulan...Lapset takaisin autoon ja nokka kohti keskustaa puhdistusaineen ja laastareiden hakuun. Samalla hakastiin uudet kengät Stadiumista ja sitten päästiin takasin rannalle leikkimään. Tänään oli prinsessoilla kyllä välillä sellainen kinastelupäivä, että huhuh...tällaista se sisarusrakkaus taitaa olla, välillä ollaan maailman parhaat kaverit ja sitten yhtäkkiä on täysi taistelu käynnissä.  Minun ihanat prinsessat :)
 
 
Parhaat kaverit...
 
 
Taistelijat...
 
Erotuomari...
 
City reissun jälkeen suunnattiin takaisin kotiin ja jatkettiin ulkona olemista...Tässä vähän todisteaineistoa, että kukkakummun kimpussa olen tänäänkin ollut. Paljon on vielä hommaa, kun täytyy roudata lisää pienempiä kiviä kumpuun koristeeksi...
 
 
Osa kukista vielä vähän nuupallaan, mutta eiköhän ne siitä piristy :)
 
 
Lapset simahtivat jälleen alta aika yksikön. Isännän kotiuduttua tuplavuorosta, vetaisin lenkkarit jalkaan ja kävin koirien kanssa tekemässä yöjuoksulenkin :)  Upeat maisemat lenkkipolun varrella, ihanan näköinen usva...
 
Hyvää yötä!!

Anne

torstai 6. kesäkuuta 2013

Vapaapäivä

 
Tänään minulla on ollut vapaapäivä töistä...Ollaan puuhailtu kaiken näköistä tyttöjen kanssa, hypitty trampoliinissä, pyöräilty ja käyty touhuilemassa heppojen kanssa.
 
 
Tänään tytöt ajoivat ponilla ja kummatkin olivat aivan innoissaan. Siitä onkin aikaa kun ovat viimeksi olleet ajohommissa :)
 
 
Tulevat valjakkokuskit :)
 
 
 Maidonhaku reissulla satuin huomaamaan nämä kivat keittiöpyyhkeet ja ne olivat sen verran ihanat etten voinut olla ostamatta niitä. Kuvien pyyhkeet löytyivät Haaparannan Maxi-kaupasta.
 
Päivän päätteeksi, kun ilma vähän viileni otin koirat mukaan ja kävin ystävän kanssa lähemmäs tunnin metsälenkillä. Kotiin tulessa minussa oli vielä virtaa jäljellä, joten tein vielä lisäksi 4 kilometrin juoksulenkin reippaalla tahdilla. Tämä myöhäinen iltalenkkeily ei ehkä ole niin hyvä homma, tuntuu että virtaa on vaikka kuinka paljon eikä väsytä tippaakaan. Heh heh, aamulla on taatusti silmät ristissä, kun kello soi ja töihin pitää nousta...
 
Anne

lauantai 1. kesäkuuta 2013

Hienoa menoa, mutta...

 
Hyvät kisat käyty. Koira toimi hyvin, minä juoksin ja ohjasin hyvin helteestä huolimatta. Viimeiseltä radalta hieno nollasuoritus eli virheetönrata :) mutta valioituminen kariutui sitten siihen kun pidin koiraa liian kauan kontakteilla ja aika oli liian hidas. Kaksi koirakkoa pinkaisi radan meitä nopeammin ja me jäätin kolmanneksi. Olen kuitenkin todella tyytyväinen tämän päivän suorituksiin. Nyt meillä Emmin kanssa yhteistyö pelaa :) 
 
 
Lapset halusi mennä mummon ja vaarin luo yökylään. Me käytiin sitten isännän kanssa yhdessä käyttämässä Emmi ja Welho iltauinnilla :) Siitä onkin aikaa kun me ollan yhdessä oltu koiria ulkoiluttamassa. 


 
Nämä kaikki kuvat on otettu kännykällä. Harmittaa kun otin järjestelmäkameran mukaan, mutta siitä loppui akku ensimmäisen kuvan jälkeen. Welho teki rannalta taas tosi upeita uimahyppyjä, nyt olisi tullut kyllä hienoja kuvia...
 
Ihanaa lauantai-illan jatkoa teille kaikille!! :)
 
Anne



torstai 30. toukokuuta 2013

Uintireissu...

Tänään on ollut huippu lämmin päivä, varjossa +28 :) Minä en siitä juurikaan ole kerrennyt nauttimaan, kun jouduin vielä työpäivän päätteeksi ylitöihin. No, ihanan lämmintä oli kuitenkin vielä illalla koirien uintireissulla...
 
 

 

Welho tekee sellaisia uimahyppyjä, että vesi vain roiskuu...
 

 
Emmi taas ui paljon rauhallisemmin, tässä päivän paras kuva :)



sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Kisaviikonloppu takana

Nyt on kisaviikonloppu takanapäin ja starttasin molemmilla koirilla. Eilen kisasin Welhon kanssa ja todella lähellä oli nousunolla. Ei saatu sitten kuitenkaan pojun kanssa tällä kertaa puhdasta rataa tehtyä. Emmin kanssa oltiin tänään kisaamassa kolmen startin verran ja nyt sitten yritettiin metsästää sertifikaattia. Yksi meiltä vielä puuttuu ja sen kun saamme Emmi saavuttaa Suomen agilityvalion arvon :) Tänä päivänä meillä ei sitten kaikki palikat loksahtaneet kohdalleen, minun omia mokia kaikki eikä sen vuoksi onnistuttu. Olen kuitenkin tyytyväinen...koirat toimi hienosti, rimat pysyi ylhäällä ja kontaktit piti :) Ensi viikonloppuna kisataan Emmin kanssa uudestaan ja sertin metsästys jatkuu...
 
Klikkaamalla kuvaa saat sen suuremmaksi
 Illalla tehtiin koirien kanssa vielä rentouttava lenkki ja mielestäni metsä näytti jotenkin niin taijanomaiselta ilta-auringossa...
 
Anne