sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Kääretorttu täytteenä suklaavoikreemi

 
Tänään aloitettiin pikku prinsessojen
 kanssa sunnuntaiaamu leipomalla kääretorttu. Tytöt halusivat suklaisen kääretortun, joten me tehtiin vaaleaanpohjaan täytteeksi suklaavoikreemi. Tämä oli todella hyvää!

 
 
 
Suklaavoikreemi kääretorttu
 
Tarvitset:
 
Pohja
4 munaa
 1,5 dl sokeria
 1,5 dl perunajauhoja
 1 tl leivinjauhetta
 
Täyte
150 g voita tai margariinia
1½ dl tomusokeria
2 tl vaniljasokeria
2 rkl kaakaota
2 kananmunan keltuaista
 
 
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen
 
Tee näin: Vatkaa munat ja sokeri valkoiseksi kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita keskenään perunajauhot ja leivinjauhe. Lisää jauhoseos siivilän läpi vaahtoon. Sekoita taikina varovasti  tasaiseksi. Kaada taikina leivinpaperilla vuoratulle uunipellille ja paista 8-10 min uunin keskitasolla.  Kumoa kypsä torttupohja sokeroidulle leivinpaperille ja anna jäähtyä. Täyte: Sekoita kaikki täytteen ainekset keskenään kulhoon ja vatkaa tasaiseksi kreemiksi. Levitä kreemi jäähtyneen pohjan päälle ja rullaa rullaksi. Säilytä kääretorttu jääkaapissa.
 
 
Mukavaa sunnuntain jatkoa kaikille!
 
Anne

1 kommentti:

  1. Oii! Kuulostaa ihanalta♡ täytyy kokeilla huomenna;)

    VastaaPoista