maanantai 18. maaliskuuta 2013

Eteisen rakentaminen ja sisustaminen...

 
Jälleen palasin kaivelemaan vanhoja kuvia ja nyt sitten näytän teille minkälaisen eteisen me teimme uudellen puolelle...Tämänhän me sitten olemmekin jo kerenneet muokata uusiksi eli tämä on eteisen ensimmäinen versio. Tällaisia me ollemme, kun saadan yksi paikka valmiiksi niin sitten alammekin jo kohta puoliin miettimään uutta projektia. Huoneet ovat menneet uusiksi moneen kertaan. Yleensä otetaan talvella vähän rennommin ja tehdään korkeintaan jotakin pieniä juttuja. Täydellä teholla me alamme touhuamaan sitten, kun kevät ja kesä tulee. Heh, heh tämä remontointi taitaa olla enemmän elämän tapa, ei vaan osaa olla tekemättä mitään...
 
Kuvat eivät olleet parhaimmasta päästä, mutta näette kuitenkin miltä eteinen näytti...suuret peililiukuovet teetimme mittatilaustyönä ja niiden taakse saa kaikki ulkovaatteet sekä kengät piiloon. Peilin kautta näette suuren vaatekaapin, jonka hankimme IKEA:sta, se teki eteisestä ahtaan, joten se on saanut lähteä uuteen kotiin :)
 
 
Seinällä olevista pienistä laatikoista säädetään lattialämmityksiä sekä huippuimuria. Eteinen piti nopsaan saada valmiiksi niin tapetti valinta oli mielestäni huono ja eteisestä tuli liian pimeä. Tapetti on nyt onneksi vaihdettu...
 
 
Tämän oven takana on kodinhoitohuone...
 
 
Lasitiili-ikkuna päästää valoa kodinhoitohuoneen puolelle...
 
 
 Tapetin lisäksi seinien alaosiin laitettiin leveää kattopaneelia.
 Tämän kaakelilattian väreistä pidän todella paljon ja se on helppo pitää puhtaana.
Käytävän päässä olevasta ovesta pääsee makuuhuoneeseen.
 
Uudesta eteisestä tulee kuvia myöhemmin!!
 
Muistakaa rakkaat lukijat osallistua arvontaan, vielä on muutama päivä aikaa. Arvonnan säännöt ja palkinnot löydät täältä :) Lycka till!!
 
Anne


2 kommenttia:

  1. Hei Annae !
    Minusta eteinen on aivan nätti, mutta tietysti
    tumma tapetti pienentää huonetta ja isovaate
    kaappi vie ison tilan,
    kiva nähdä minkälainen tuli eteisestä kun otitte
    kaapin pois ja vaihdoitte tapetin.
    Hyvää jalkeä tulee vaikka mitä teette.
    Ritva-Luleåsta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on tilavampi ja valoisampi eteinen. Kuvia tulee tässä lähipäivinä :)

      Poista